-
Torstaina 23.8. Suomessa avattiin kahden ensimmäisen City Store -kaupunkimyymälän ovet. Kahden uuden Helsingissä sijaitsevan myymälän myötä JYSKillä on nyt yhteensä kymmenen kaupunkimyymälää kolmessa eri maassa.
-
JYSKin äskettäin teettämässä tutkimuksessa, joka käsitti 35 000 henkilöä 19 Euroopan maasta, kävi ilme, että lähes joka neljäs ihminen nukkuu yönsä huonosti.
-
JYSK avaa ensimmäiset myymälänsä Irlannissa ensi vuonna ja valmistelut ovat jo meneillään. ”Tulevilla kollegoillani on edessään todellinen seikkailu,” sanoo Yannick Ellen, yksi Belgian JYSKin ensimmäisistä Store Managereista vuonna 2017.